![]() | Konserni- / yritysinfoOy Hong Kong Import Ltd omistaa ja operoi 24 Hong Kong -tavarataloa. Lisäksi Hong Kong -konserniin kuuluu erittäin kehittynyt, kansainvälisestikin palkittu verkkokauppa, joka käsittää kolme eri shoppia: kalastus, tee se itse sekä lelut. Tavaratalot sijaitsevat pääosin eteläisessä Suomessa. Yhtiö on perustettu 1989 ja sen omistaa tällä hetkellä yhtiön toimiva johto, yksityiset suomalaiset sijoittajat sekä Hong Kongin avainhenkilöt. Hong Kong tavaratalot myyvät yleishyödykkeitä edullisin hinnoin. Valikoima koostuu useista eri tuoteryhmistä esim.: puutarhatuotteet, työkalut, vapaa-aika, taloustavarat, elektroniikka ja pienkodinkoneet, autotarvikkeet sekä lelut. Tavaratalojen valikoimassa on eri sesonkien mukaan 25 000 – 35 000 tuotetta. Tuotekokonaisuuteen sisältyy lukuisia sekä kansainvälisesti tunnettuja että suomalaisia tuotemerkkejä. Emoyhtiö Oy Hong Kong Import Ltd vastaa myös konsernin omasta maahantuonnista ja lukuisista omista private label -tuotelinjoista. Konsernin kokonaisliikevaihto on n. 120 miljoonaa euroa (2/2012 päättynyt tilikausi). Konserni työllistää yli 650 henkilöä. YHTEYSTIEDOT Oy Hong Kong Import Ltd – Hong Kong Konsernin pääkonttori Porttipuistontie 1 01200 VANTAA Puh. 075 - 325 5000 (arkisin 8-16) Fax. 075 - 325 5018 Verkkokaupan asiakaspalvelu puh. 075 3255 750 (arkisin 9-15) verkkokauppa@hongkong.fi HUOM: verkkokaupan asiakaspalvelu palvelee vain verkkokauppaan liittyvissä asioissa. Mikäli sinulla on kysyttävää tavarataloista, niiden tuotteista ja valikoimista ym., ota yhteyttä haluamaasi tavarataloon ». TAVARATALOJEN YHTEYSTIEDOT Tavaratalot, niiden yhteystiedot ja aukioloajat näet tavaratalojen omilta sivuilta: • Espoo - Espoon Keskus • Espoo - Martinsilta • Huittinen • Jyväskylä • Kaarina • Kangasala • Kerava • Kouvola • Kuopio • Lahti • Laitila • Loimaa • Mikkeli • Nummela • Parainen • Pirkkala • Pori • Porvoo • Raisio • Rauma • Riihimäki • Salo • Seinäjoki • Vaasa • Vantaa |



