header_contentspot

Ostoskori on tyhjä

scriptspot_sitewide_nocheckout

scriptspot_sitewide_nocheckout

scriptspot_sitewide_nocheckout

Tiedote 05.10.2015:

Tavaratalo Hong Kong tuo nettimarkkinoinnin nopeuden ja hauskuuden televisioon

Tavaratalo Hong Kong ja intohimotoimisto Cassius tuovat suomalaiseen televisioon lokakuun alusta lähtien aivan uudenlaisen mainoskonseptin. Ketterä ja erottuva markkinointi perustuu intohimotoimisto Cassiuksen luomaan konseptiin, jossa tuodaan nettivideot televisiomainonnan pohjaksi. Myös tekemisen meininki on nettimaailmasta totuttua tahtia, sillä kokonaan uutta mainonnanlinjaa noudattavat mainosvideot näytetään mainoskatkoilla kaksi viikkoa sen jälkeen, kun yhteistyö aloitettiin.

Verkosta poimittuihin, vierailla kielillä puhuttuihin videoihin pohjautuva mainoskonsepti lanseerataan lokakuun 6. päivänä, kun uuden linjauksen mukaiset mainokset alkavat näkyä televisiossa.

- Tällä hetkellä kaupan alan mainonta on hyvin samanhenkistä, mutta me haluamme erottua joukosta tuomalla televisioon aivan erilaisen, humoristisen mainonnan konseptin, kertoo Hong Kongin Group Oy:n toimitusjohtaja Mathias Kivikoski.

Televisiomainonta perustuu tyypillisesti ajattomiin ja elokuvallisiin tuotantoihin, joita toistetaan pitkän aikaa. Hong Kong haluaa uuden konseptin avulla puhutella suomalaisia pitkin vuotta tuomalla jatkuvasti ajankohtaisia filmejä katsojille.

- Tuotevalikoimamme on hyvin kausiluontoinen, mistä syystä haluamme kertoa eri tuotteistamme usein ja vaihtaa mainosten sisältöä. Tämä konsepti mahdollistaa sen meille erinomaisesti, kuvailee Kivikoski. Uusi mainoskonsepti käynnistää tavarataloketju Hong Kongin ja intohimotoimisto Cassiuksen yhteistyön. Yritykset löysivät yhteisen sävelen nopeasti.

- Olen ollut alalla 90-luvun alusta lähtien, enkä ole koskaan ollut mukana saamassa liikkuvaa kuvaa tällaisella vauhdilla mediaan. Tämä mainoskampanja kyettiin toteuttamaan ideasta mainostauolle kahdessa viikossa, kertoo Cassiuksen luova johtaja Erkko Mannila.

Kivikosken mukaan ketterä ja omaleimainen konsepti vastaa hyvin kaupan alan tämänhetkiseen tilanteeseen.

- Kaupan kilpailutilanne kiristyy jatkuvasti, mistä syystä on tärkeää olla ajassa kiinni sekä ketterä. Me halusimme uudistaa mainontaamme ja innostuttuamme ideasta pystyimme tekemään päätöksen uudesta konseptista paikallisesti ja nopeasti.


Katso uunituoreet mainokset täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=YNZ1-6G_0yo
https://www.youtube.com/watch?v=m_UVQHcxjmA

Yhteystiedot:
Mathias Kivikoski, toimitusjohtaja, Hong Kong Group Oy, mathias.kivikoski@hongkong.fi
Elina Standertskjöld-Nordenstam, markkinointijohtaja, Hong Kong Group Oy, elina.standertskjold-nordenstam@hongkong.fi

Hong Kong on suomalainen koko perheen tavaratalo tekeville ihmisille. Hong Kong tarjoaa monipuolisen valikoiman laadukkaita tuotteita edullisin hinnoin. Valikoimamme koostuu muun muassa työkaluista, puutarhatuotteista, kalastustarvikkeista, taloustarvikkeista sekä muista kotiin ja vapaa-aikaan liittyvistä tuotteista. Hong Kongin 530 työntekijää palvelee 26 tavaratalossa ympäri Suomea ja verkkokauppa palvelee laajalla tuotevalikoimalla koko maan kattavasti. Kalastusverkkokauppa toimii myös kansainvälisesti. Hong Kong on perustettu vuonna 1989 ja sen omistaa suomalaiset yksityishenkilöt sekä Hong Kongin avainhenkilöt. Hong Kongin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 133 miljoonaa euroa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vantaalla. www.hongkong.fi
 
Käytämme sivustolla evästeitä palvellaksemme sinua paremmin. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Selvä Lisätietoja