header_contentspot

Ostoskori on tyhjä

scriptspot_sitewide_nocheckout

scriptspot_sitewide_nocheckout

scriptspot_sitewide_nocheckout

Kaikki tuotemerkit A - Ö

Parvekegrillaus – mitä sanoo laki?

Joidenkin Suomessa sijaitsevien taloyhtiöiden järjestyssäännöissä parvekkeella grillaaminen on kielletty. Suomen laki ei kuitenkaan kiellä parvekegrillausta. Järjestyssäännöissä mainittu grillauskielto onkin yleensä lähinnä suositus eli kyseisen taloyhtiön kanta tähän asiaan. Toisaalta joskus tilanne voi olla sekin, että taloyhtiö on asettanut kiellon turvallisuussyistä mahdollisen tulipalovaaran varalta, esimerkiksi siinä tapauksessa, että talon rakenteet ovat puusta valmistetut. Joissakin taloyhtiöissä on yhteiskäytössä grillikatos tai huvimaja, jossa sijaitsevaa grilliä voi kukin talon asukas käyttää yhteisiä ohjeita noudattaen. Läheskään kaikissa taloyhtiöissä näin ei kuitenkaan ole – ja siinä tapauksessa oman grillin hankkiminen parvekkeelle tulee monelle nopeasti mieleen.

Toisaalta taas Suomessa on voimassa naapuruussuhteita koskeva laki, jonka mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että asukkaan naapurille tai lähistöllä asuvalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta ym. vastaavista vaikutuksista. Tämän lain mukaan voidaan siis tehdä johtopäätös siitä, että liiallinen ja liian pitkäkestoinen parvekegrillaus ei ole suotavaa naapurisovun säilyttämisen kannalta. Tästä syystä parvekegrillausta harkittaessa kannattaakin unohtaa heti kättelyssä hiiligrillin käyttö. Hiiligrillin käyttöä parvekkeella ei suositella missään tapauksessa, sillä hiiligrillistä nouseva käry on omiaan kuumentamaan naapurien tunteita enemmän kuin mikään muu grillauksen muoto. Samasta syystä myöskään retkille ja piknikeille suunniteltuja kertakäyttögrillejä ei tule koskaan käyttää parvekkeella grillattaessa.

Miten toimia, kun parvekkeellisen grillaushammasta alkaa kolottaa?

Kesän lähestyessä monen grillaamista ja grilliruokaa rakastavan mieli suuntautuu jo kohti kesäisiä ruokia, joihin kuuluukin monelle suomalaiselle olennaisena osana grillattavat herkut. Jos kotona ei ole omaa pihaa tai terassia eikä taloyhtiön asukkailleen osoittamaa erillistä grillauspaikkaa, moni pohtii, voisiko omalle parvekkeelle hankkia grillin ja nauttia kotona maittavista kesäisistä grilliherkuista aina, kun mieliteko sattuu iskemään. Tässä tapauksessa aivan ensin kannattaa selvittää taloyhtiön järjestyssääntöjen kanta tähän asiaan sekä se, onko mahdollinen parvekegrillausta koskeva kielto perusteltu, eli esimerkiksi onko talossa mahdollisesti puurakenteet, joiden lähellä grillaaminen saattaisi vaarantaa talon asukkaiden turvallisuutta.

Kun sääntöasiat on selvitetty ja jos parvekegrillaukselle ei ole olemassa erityisiä esteitä, meidän jokaisen kannattaa joka tapauksessa ottaa naapureiden viihtyvyys ehdottomasti huomioon ja hankkia parvekkeelle kaikkein parhaimmin sopiva sähkögrilli. Mikäli taas parvekkeella halutaan käyttää ehdottomasti kaasugrilliä, tulee letkujen ja kaasupullojen kunto ehdottomasti tarkastaa huolella ennen grillauskauden avaamista, minkä lisäksi myös paloturvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota sähkögrilliin verrattuna. Näin ollen sähkögrilli on se kaikkein varmin, turvallisin ja huolettomin vaihtoehto parvekkeella grillaamiseen – kunhan grillaus tapahtuu ympärillä asuvat huomioonottaen siten, ettei esimerkiksi grillata yhtäjaksoisesti tuntikausia.

Tärkeää huomioitavaa, ennen kuin parvekegrillaus voi alkaa

Ennen kuin parvekegrillaus aloitetaan, on hyvä kiinnittää huomiota muutamiin erityisen tärkeisiin seikkoihin. Ensinnäkin grilli on tärkeä sijoittaa turvallisuuden varmistamiseksi palamattomalle alustalle, minkä lisäksi on syytä varmistaa, ettei grillin ympärillä ole mitään helposti syttyvää materiaalia. Grillin läheisyyteen kannattaa varata sammutuspeite, mutta ei koskaan siten, että sitä säilytetään esimerkiksi grillin alla sijaitsevassa kaapissa. Vaikka sammutuspeitteen onkin hyvä olla mahdollisimman lähellä grilliä liekkien mahdollisesti levitessä grillissä hallitsemattomasti, jos sammutuspeite sijaitsee grillissä tai sen alla tai vieressä, peitteen kurottaminen tällaisessa tilanteessa voi olla hyvinkin vaarallista. Ripusta sammutuspeite siis näkyvään ja läheiseen paikkaan, jossa se on käden ulottuvilla, muttei kuitenkaan koskaan liian lähellä grilliä.

On myös tärkeää muistaa, ettei palamaan syttynyttä rasvaa saa koskaan yrittää sammuttaa vedellä (siitä liekit vain riemastuvat entisestään), vaan sammutuksen tulee aina käyttää asianmukaista sammutuspeitettä. On myös hyvä muistaa, että yleensä parvekepalo syttyy sen seurauksena, ettei grilliä ole sammutettu riittävän hyvin. Grillaamisen jälkeinen grillin seuranta on siis sekin erityisen tärkeää. Itse grillauksen aikana on myös joka kerta tärkeä muistaa, ettei grilliä saa jättää valvomatta pieneksi hetkeksikään. Sen lisäksi lapset on pidettävä grillattaessa turvallisuussyistä loitolla grillin lähettyviltä.

Aina parvekkeella grillatessa on syytä muistaa, että sinä itse olet vastuussa siitä, jos tulipalo tai muu vahinko pääsee kuitenkin – kaikesta varovaisuudestakin huolimatta - yllättämään. Tästä syystä mikään varovaisuus ei ole parvekegrillausta koskien liioiteltua. Ja mikäli taas olet epävarma naapurisovun säilyvyydestä, kutsu naapurit mukaan grillaamaan tai vähintäänkin huomioi heidät suunnitellen grillauksesi siten, ettet käryytä grilliä parvekkeellasi tuntikausia, vaan hoidat homman kotiin järjestelmällisesti ja tehokkaasti, grillaten kaikki haluamasi ruokalajit kertaheitolla peräjälkeen, yhdellä grillin lämmityksellä. Kun kaikki nämä huomionarvoiset seikat on sitten huomioitu, on tullut aika nauttia yhdestä suurimmasta kesän mukanaan tuomasta ilosta ja nautinnosta nimeltään parvekegrillaus!
Käytämme sivustolla evästeitä palvellaksemme sinua paremmin. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Selvä Lisätietoja